Nationalismi

Nationalismi eli kansallisuusaate on aate, joka korostaa kansojen ja kansakuntien merkitystä kulttuurissa tai politiikassa. Johonkin kansaan kuuluvat ihmiset ilmentävät nationalistista ajattelutapaa, mikäli he välittävät kansallisesta identiteetistään tai pyrkivät saavuttamaan (tai säilyttämään) itsemääräämisoikeuden.[1]

Nationalismin voi laajasti määritellä käsitykseksi, että kansakunta on poliittisen järjestäytymisen keskeinen periaate. Sellaisenaan se perustuu kahteen ydinolettamukseen. Ensinnäkin ihmiskunnan katsotaan olevan luonnostaan jakautunut erillisiin kansakuntiin. Toiseksi katsotaan että kansakunta on sopivin ja ehkä jopa ainoa laillinen poliittisen vallan yksikkö. Klassinen poliittinen nationalismi on sen vuoksi pyrkinyt saattamaan valtionrajat yhteneväisiksi kansakuntien rajojen kanssa. Kansallisvaltiossa kansallisuus ja kansalaisuus vastaavat siis toisiaan.

Poliittisen nationalismin ajatus syntyi Ranskan vallankumouksessa 1789. Siihen asti maat oli käsitetty ”valtakuntina”, ”ruhtinaskuntina” tai ”kuningaskuntina”. Maan asukkaat olivat ”alamaisia”, joiden poliittinen identiteetti muodostui kuuliaisuudesta hallitsijalle tai hallitsijadynastialle, mutta ei millekään kansalliselle identiteetille tai isänmaallisuudelle. Ranskan vallankumoukselliset nousivat kuningasta vastaan kuitenkin ”Ranskan kansan” nimissä.

Nationalismi nousi kahdensadan vuoden ajaksi maailman menestyksekkäimmäksi ja vastustamattomimmaksi poliittiseksi opiksi, jonka seurauksena Euroopan rajat piirrettiin 1800-luvulla uusiksi.

Muilla kielillä
Afrikaans: Nasionalisme
Alemannisch: Nationalismus
አማርኛ: ብሔርተኝነት
العربية: قومية
aragonés: Nacionalismo
অসমীয়া: জাতীয়তাবাদ
asturianu: Nacionalismu
azərbaycanca: Millətçilik
Bahasa Indonesia: Nasionalisme
Bahasa Melayu: Nasionalisme
Bân-lâm-gú: Bîn-cho̍k-chú-gī
Basa Jawa: Nasionalisme
башҡортса: Милләтселек
беларуская: Нацыяналізм
беларуская (тарашкевіца)‎: Нацыяналізм
bosanski: Nacionalizam
brezhoneg: Broadelouriezh
български: Национализъм
català: Nacionalisme
čeština: Nacionalismus
davvisámegiella: Nationalisma
Deutsch: Nationalismus
eesti: Rahvuslus
Ελληνικά: Εθνικισμός
English: Nationalism
español: Nacionalismo
Esperanto: Naciismo
estremeñu: Nacionalismu
euskara: Nazionalismo
Fiji Hindi: Rastryawaad
føroyskt: Nationalisma
français: Nationalisme
galego: Nacionalismo
한국어: 내셔널리즘
हिन्दी: राष्ट्रवाद
hrvatski: Nacionalizam
Ilokano: Nasionalismo
italiano: Nazionalismo
עברית: לאומיות
къарачай-малкъар: Миллетчилик
қазақша: Ұлтшылдық
Кыргызча: Улутчулдук
Kiswahili: Utaifa
Ladino: Nasionalizmo
latviešu: Nacionālisms
lietuvių: Nacionalizmas
Limburgs: Nationalisme
Lingua Franca Nova: Nasionalisme
lumbaart: Naziunalism
македонски: Национализам
മലയാളം: ദേശീയത
მარგალური: ნაციონალიზმი
مازِرونی: ناسیونالیسم
Mirandés: Nacionalismo
မြန်မာဘာသာ: အမျိုးသားရေးဝါဒ
Nederlands: Nationalisme
नेपाल भाषा: राष्ट्रवाद
нохчийн: Национализм
norsk nynorsk: Nasjonalisme
occitan: Nacionalisme
oʻzbekcha/ўзбекча: Millatchilik
ਪੰਜਾਬੀ: ਕੌਮਪ੍ਰਸਤੀ
پنجابی: نیشنلزم
Patois: Nashinalizim
Piemontèis: Nassionalism
polski: Nacjonalizm
português: Nacionalismo
română: Naționalism
rumantsch: Naziunalissem
русский: Национализм
русиньскый: Націоналізм
саха тыла: Национализм
sicilianu: Nazziunalismu
Simple English: Nationalism
slovenčina: Nacionalizmus
slovenščina: Nacionalizem
српски / srpski: Национализам
srpskohrvatski / српскохрватски: Nacionalizam
svenska: Nationalism
татарча/tatarça: Милләтчелек
Tiếng Việt: Chủ nghĩa dân tộc
Türkçe: Milliyetçilik
тыва дыл: Национализм
українська: Націоналізм
ئۇيغۇرچە / Uyghurche: مىللەتچىلىك
Winaray: Nasyonalismó
吴语: 民族主义
粵語: 民族主義
žemaitėška: Naciuonalėzmos
中文: 民族主義