Aivokurkiainen

Aivojen poikkileikkaus. Aivokurkiainen (corpus callosum) esitetty vasemmalla.

Aivokurkiainen (lat. corpus callosum) on hermoratojen muodostama poikittainen aivojen osa, joka yhdistää vasemman ja oikean aivopuoliskon eli hemisfäärin toisiinsa. Näin se mahdollistaa sen, että molemmat aivopuoliskot voivat vastaanottaa tietoa kummaltakin puolelta ruumista. Jos aivokurkiainen vahingoittuu tai se katkaistaan esimerkiksi vaikean epilepsian hoitamiseksi, myös suurin osa aivopuoliskojen välisistä yhteyksistä katkeaa. Yhteyden katkeamisella voi olla vaikutuksia ainakin tiedonkäsittelyyn ja liikekoordinaatioon. Lisäksi katkaisu voi aiheuttaa vieraan käden oireyhtymän. Kuitenkin muutaman vuoden kuluttua leikkauksesta korvaavat hermoradat ovat ottaneet aivokurkiaisen tehtävät itselleen hoidettaviksi, ja aivopuoliskojen yhteistoiminta palaa lähes ennalleen.

Aivokurkiaisen on arvioitu puuttuvan synnynnäisesti 3–7 lapselta 10 000:sta. Ilmiölle on useita syitä, mutta yleensä aivokurkiaisen puuttuminen merkitsee vaikeaa kehitysvammaisuutta.[1]

Aivokurkiaisen muokkautuminen on suurimmillaan 7–8-vuotiailla. [2]

Tunnetun myytinlähde? mukaan naisilla aivokurkiainen olisi suurempi kuin miehillä. Tosiasiassa miesten aivokurkiainen on sekä suhteellisesti että absoluuttisesti suurempi kuin naisten, samoin kuin aivot kokonaisuutena.[3] [4]

Lähteet

  1. http://www.saunalahti.fi/kup/syndroma/aivokurk.htm
  2. Uutisguru. Helsingin Sanomat, 29.1.2013, nro 27, s. C 14.
  3. Sex differences in the human corpus callosum: myth or reality? Neurosci Biobehav Rev. 1997 Sep;21(5):581–601.
  4. Lauerma, Hannu: "Huijaus: Rohkaisua, johdattelua, psykoterroria". Sivu 240. Duodecim 2008. http://fi.wikipedia.org/wiki/Usko,_toivo_ja_huijaus
Muilla kielillä
العربية: جسم ثفني
asturianu: Cuerpu callosu
Bahasa Indonesia: Korpus kalosum
brezhoneg: Korf karnek
català: Cos callós
español: Cuerpo calloso
Esperanto: Kaloza korpo
français: Corps calleux
한국어: 뇌량
italiano: Corpo calloso
עברית: כפיס המוח
magyar: Kérgestest
Nederlands: Corpus callosum
日本語: 脳梁
norsk nynorsk: Hjernebjelk
português: Corpo caloso
Simple English: Corpus callosum
svenska: Hjärnbalken
Tiếng Việt: Thể chai
Türkçe: Corpus callosum
українська: Мозолисте тіло
中文: 胼胝体